Täydellinen ajoitus
Oikea ajoitus on sijoittamisen kulmakivi. Oikea ajoitus ratkaisee sen, tuleeko sijoituksesta kannattava vaiko ei. Ohjenuora kaikkeen sijoittamiseen on luonnollisesti ostaa halvalla ja myydä kalliilla. Käytännössä ostojen ja myyntien ajoittaminen on ehkäpä sijoittamisen vaikein osuus. Kryptovaluuttoihin sijoitettaessa ostojen ja myyntien ajoitus on vielä huomattavasti ratkaisevampaa kuin perinteisiin sijoituskohteisiin, kuten osakkeisiin sijoitettaessa. Käytännössä täydellinen ajoitus on mahdotonta.
Kryptovaluuttamarkkinat liikkuvat tyypillisesti neljän vuoden sykleissä. Historiallisesti uusi sykli on alkanut aina bitcoinin puoliintumisesta. Bitcoinin puoliintuminen on toiminut sysäyksenä nousumarkkinoiden alkamiselle ja bitcoinin kaksi edellistä kurssihuippua saavutettiinkin noin 1,5 vuotta aikaisempien puoliintumisten jälkeen. Bitcoinin historian kolmas puoliintuminen tapahtui vuoden 2020 toukokuussa ja olemme olleet käytännössä siitä lähtien nousumarkkinassa. Käytännössä, mikäli historia toistaa itseään, saavutetaan tämän nykyisen syklin huippu syksyllä/loppuvuodesta. Nousumarkkinaa seuraa luonnollisesti laskumarkkina, joten mikäli haluaa tehdä sijoituksillaan isoa tuottoa, kannattaa myynnit ajoittaa nousumarkkinan huipulle. Milloin tämä huippu sitten tarkalleen on, siitä minulla ei ole mitään hajua.
Kryptovaluuttamarkkinoilla hyvä nyrkkisääntö on, että suurin osa sijoituksista kannattaa tehdä laskumarkkinan aikana. Vaikka ostoja ei aivan pohjalta kykenisikään tekemään, niin se ei haittaa. Kryptovaluuttamarkkinoilla kurssinousut ovat nousumarkkinoiden aikana sen verran suuria, että hyviin projekteihin laskumarkkinoiden aikana sijoittamalla on mahdollista monikymmenkertaistaa sijoittamansa pääoman.
Oma strategiani on myydä iso osa altcoin-sijoituksistani loppuvuodesta. Mikäli merkit viittaavat kurssihuipun tulevan jo aiemmin, niin sitten aikaistan myyntejäni. Olen melko varma, että en onnistu tekemään myyntejäni kurssien ollessa huipulla. Kuitenkin mitä lähemmäksi huippua pääsen, niin sen parempi. On huomattavasti hauskempaa päästä seuraavaan laskumarkkinaan hyvän kassan kanssa, kuin joutua katsomaan omistustensa sulavan kymmeniä prosentteja silmien edessä.
Täydellistä ajoitusta on mahdoton saavuttaa. On kuitenkin muutama keino, joiden avulla on mahdollista parantaa omaa todennäköisyyttään onnistua. Ensinnäkin ostot ja myynnit on hyvä ajoittaa useampaan kohtaan. Itse suosin esimerkiksi sitä, että teen laskumarkkinoiden aikana kuukausittain ostoja. Myyntejä puolestaan suoritan aina silloin, kun kurssit ovat saavuttaneet itse asettamani target-hinnat. En kuitenkaan myy kaikkea kerralla, vaan tietyn hinnan kohdalla myyn aina ennalta määrittelemäni osan (vielä en ole myynyt mitään).
Omasta suunnitelmasta kannattaa myös pitää kiinni. Mikäli on päättänyt tehdä jotain, niin myös tekee sen. Etenkin nousumarkkinoiden aikana tulee helposti ahneeksi, eikä suorita myyntejä silloin kun on aikaisemmin ajatellut. Tämä on erittäin petollista ja lukuisat kryptosijoittajat ovatkin kokeneet sen pahimman kautta holdaamalla omistuksiaan nousumarkkinoiden yli. Ei ole kovinkaan mukavaa katsoa, kun omistusten arvo sulaa silmissä murto-osaan siitä mitä ne ovat parhaimmillaan olleet. Lisäksi monet altcoinit eivät tule ikinä toipumaan laskumarkkinoista. Tälläkin hetkellä kryptovaluuttojen top 100-lista näyttää aivan eriltä kuin mitä edellisen vuosina 2017-2018 koetun nousumarkkinan aikana. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että ainoastaan bitcoinia kannattaa holdata pidempään.
Kryptovaluuttakurssien liikkeet ovat tunnetusti
voimakkaampia kuin minkään toisen sijoitusmuodon. Kurssit voivat lyhyessäkin
ajassa nousta tai laskea useita kymmeniä prosentteja, joten oikean ajoituksen
merkitys onkin kryptovaluutoissa huomattavan tärkeää. Ajoitus on lopulta se,
joka ratkaisee sijoituksen tuoton. Vaikka kukaan ei täydelliseen ajoitukseen
pystykään, niin kannattaa ainakin pyrkiä edes mahdollisimman lähelle sitä.
Kirjoituksen tavoitteena ei ole suositella kenellekään kryptosijoittamista. Jokainen on vastuussa itse tekemistään päätöksistä, enkä suosittele kenenkään sijoittavan kryptoihin tämän kirjoituksen perusteella.