Ethereumin haastajat
Ethereum on markkina-arvoltaan Bitcoinin jälkeen maailman toiseksi suurin kryptovaluutta. Ethereumin suosio on kasvanut tasaisesti vuosien saatossa ja tänä päivänä se on vakiinnuttanut asemansa kryptovaluuttojen platform-kategorian suosituimpana kryptovaluuttana.
Ethereumin toimintaperiaate eroaa hyvin paljon maailman tunnetuimmasta kryptovaluutasta, Bitcoinista. Ethereum ei ole kryptovaluutta sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan kyseessä on kokonainen ekosysteemi ja ohjelmointialusta.
Ethereumin päälle on mahdollista ohjelmoida mm. erilaisia hajautetun talouden sovelluksia (DeFi), älysopimuksia ja hajautettuja sovelluksia (dApp). Ethereumin potentiaali on valtava ja monet tämän päivän suurimmista lohkoketjuteknologiaan linkittyvistä innovaatioista toimivat Ethereumin lohkoketjun päällä.
Ethereumin etumatka sen kilpailijoihin on tällä hetkellä valtava. Ethereumilla on takanaan ylivoimaisesti suurin ja taitavin kehittäjäyhteisö. Ethereum ei kuitenkaan ole kaikesta huolimatta teknisesti aivan samalla tasolla kuin sen kilpailijat. Ethereumin toiminta alkoi jo vuonna 2015 ja lukuisat sen päälle vuosien mittaan rakennetut sovellukset ovat johtaneet siihen, että Ethereumin verkon transaktiomaksut nousevat pilviin samassa suhteessa, kun verkon käyttö kasvaa. Tämä ongelma oli havaittavissa viimeksi kesällä DeFi-buumin ollessa kuumimmillaan.
Ethereum aikoo ratkaista verkon kapasiteetissa ilmenneet ongelmat päivittämällä Ethereumin uuteen Ethereum 2.0 versioon. Ethereum 2.0:n valmistuminen kestää kuitenkin vähintään 2-3 vuotta, joten akuutiksi pelastajaksi siitä ei ole.
Ethereum on saanut vuosien saatossa lukuisia uusia haastajia, jotka eivät kuitenkaan ole onnistuneet horjuttamaan Ethereumin valta-asemaa. Koska erilaisia Ethereumin kaltaisia ohjelmointialustoja ja ekosysteemejä on tällä hetkellä kryptovaluuttamaailmassa lukuisia, niin en luonnollisesti voi esitellä jokaista niistä. Olenkin valinnut tähän kolme mielestäni potentiaalisinta Ethereumin haastajaa, joista kerron lyhyet esittelyt.
Polkadot
Polkadot on tällä hetkellä markkina-arvoltaan kymmenen suurimman kryptovaluutan joukossa. Se on markkina-arvolla mitattuna myös toiseksi suurimpia ekosysteemejä heti Ethereumin jälkeen. Polkadotin perustaja Gavin Wood oli myös mukana perustamassa Ethereumia, joten osaamista Polkadotin takaa ainakin löytyy.
Polkadot on kolmannen sukupolven platform-kategorian kryptovaluutta. Polkadot pyrkii siihen, että jokainen Polkadotin päälle rakennettava sovellus saisi oman lohkoketjunsa, jolloin voitaisiin välttää Ethereumista tutut lohkoketjun kapasiteettiongelmat. Polkadotin päälle rakennettavat sovellukset ovat saaneet viime aikoina runsaasti huomiota sijoittajien keskuudessa.
Vaikka Polkadot onkin Ethereumin kaltainen alusta, niin sen toimintaperiaate eroaa hyvin paljon Ethereumin vastaavasta, sillä Polkadot pyrkii yhdistämään eri lohkoketjut toisiinsa. Polkadotin voidaankin jopa nähdä täydentävän Ethereumia, sillä se on jo aloittanut sillan rakentamisen oman lohkoketjunsa ja Ethereumin lohkoketjun välille. Voisiko siis Polkadot tuoda osaltaan ratkaisun Ethereumin verkon kapasiteettiongelmiin?
Cardano
Cardano on ollut monien mielestä Ethereumin kovimpia haastajia jo useiden vuosien ajan. Aivan kuten Polkadotin Gavin Wood, niin myös Cardanon Charles Hoskinson oli mukana perustamassa Ethereumia. Hoskinsonilla onkin siis erinomainen tietämys Ethereumista ja sen ominaisuuksista. Tällä hetkellä Cardano kuuluu kymmenen suurimman kryptovaluutan joukkoon, ja sijoittajien mielenkiinto Cardanoa kohtaan on kasvanut viime aikoina. Cardano on kolmannen sukupolven kryptovaluutta, eikä sen verkossa pitäisi olla Ethereumista tuttuja haasteita.
Polkadotista ja Ethereumista poiketen Cardano ei kuitenkaan ole rynnimässä esimerkiksi DeFi-markkinoille aivan lähitulevaisuudessa. Cardano on projekti, jota on rakennettu pitkään ja huolellisesti. Paperilla Cardano vaikuttaa aivan loistavalta, mutta kaikkia suunnitelmia ei olla saatu vielä käytäntöön. Aikanaan, kun Cardano saavuttaa lopullisen versionsa, tulee se varmasti toimimaan houkuttelevana alustana uusille projekteille. Suurin kysymys Cardanon kohdalla onkin se, että ehtiikö se ajoissa valmiiksi.
Binance Smart Chain
Binance on maailman suurin kryptovaluuttapörssi ja Binance Smart Chain on sen oma lohkoketju. Binance Smart Chain on rakennettu alusta alkaen kilpailemaan Ethereumia vastaan. Taloudellisista seikoista tämä ei ainakaan jää kiinni, sillä Binance-pörssillä pyyhkii taloudellisesti erinomaisesti ja yhtiö satsaa suuria summia Binance Smart Chainin kehitystyöhön.
Binance Smart Chain mahdollistaa Ethereumin tapaan DeFi-palveluiden, älysopimusten ja hajautettujen sovellusten rakentamisen. Lisäksi se pitää myös sisällään tuen Ethereum Virtual Machinelle. Tämä mahdollistaa sen, että Ethereumin päälle luodut projektit on mahdollista siirtää vaivattomasti Binance Smart Chainiin. Kyseessä on siis suora kilpailija Ethereumille.
Binance Smart Chain on nopea ja erittäin hyvin skaalautuva kolmannen sukupolven lohkoketju, joka pärjää ominaisuuksiltaan mihin tahansa muuhun lohkoketjuun vertailtaessa. Binance Smart Chain asettaakin selkeästi painetta Ethereumin suuntaan, jotta Ethereum 2.0 saataisiin mahdollisimman nopeasti ulos. Mikäli Ethereum 2.0:n valmistuminen viivästyy, saattaa Ethereumin päällä olevia projekteja siirtyä käyttämään Binance Smart Chainia.
Yhteenveto
Ethereumin
asema kryptovaluuttamaailman suurimpana ekosysteeminä on kiistaton. Vaikka
Ethereum onkin saanut vuosien aikana useita potentiaalisia haastajia, niin
ainakaan tällä hetkellä mikään toinen alusta ei vakavasti ottaen haasta sen
asemaa markkinajohtajana. Uusia teknisesti erittäin tehokkaita kolmannen sukupolven
platform-kategorian kryptovaluuttoja tulee kuitenkin markkinoille jatkuvasti. Ethereumin
tuleekin pystyä uudistumaan ja saamaan paljon kohuttu Ethereum 2.0 valmiiksi
lähivuosien aikana. Mikäli näin ei tapahdu, niin yhä useampi kryptovaluuttaprojekti
saattaa valita tulevaisuudessa jonkin muun alustan Ethereumin sijasta.
Kirjoituksen tavoitteena ei ole suositella kenellekään kryptosijoittamista. Jokainen on vastuussa itse tekemistään päätöksistä, enkä suosittele kenenkään sijoittavan kryptoihin tämän kirjoituksen perusteella.