Kryptovaluutoilla rikastuminen
Monet ovat varmasti lukeneet tarinoita lamboilla ajavista kryptovaluuttamiljonääreistä, jotka ovat rikastuneet muutaman sadan euron sijoituksilla. Tällaisten tarinoiden jälkeen herää varmasti kysymys, että onko kenen tahansa mahdollista rikastua kryptovaluutoilla? Tämän tekstin on tarkoitus pureutua tähän kysymykseen hieman tarkemmin.
Mielestäni kuka tahansa voi tienata kryptovaluuttasijoituksilla suuria summia, mutta helppoa se ei ole. Suurten voittojen saaminen edellyttää aina suurten riskien ottamista. Vaikka kryptovaluutat ovat jo itsessään korkean riskin sijoituskohde, niin myös kryptovaluuttojen sisällä on eri riskiprofiilin omaavia kohteita.
Mielestäni bitcoinin kurssissa on vielä huimasti nousupotentiaalia ja uskon, että tulevaisuudessa yhden bitcoinin hinta lasketaan sadoissa tuhansissa. Kuitenkin yhden bitcoinin ostaminen on jo tässä vaiheessa sen verran kallista, että keskituloisen suomalaisen vuosituloilla ei saisi hankittua edes yhtä bitcoinia. Eli mikäli keskituloinen ihminen sijoittaa esimerkiksi joka kuukausi osan palkastaan bitcoiniin, on hänen mahdollista kerryttää itselleen ihan mukavan kokoiset bitcoinomistukset. Mutta pääseekö tällä rikastumaan? Rikastuminen on tietysti hieman subjektiivinen käsite, mutta sanotaan näin, että lähes kenen tahansa on vielä tässä vaiheessa järkevän kokoisia summia sijoittamalla mahdollista tehdä erittäin hyvää tiliä bitcoinin avulla, kunhan aikahorisontti on mahdollisimman pitkä. Saako tällä oman Lamborghinin talliin? Todennäköisesti ei. Suurempiin rikkauksiin käsiksi pääseminen vaatii kryptovaluuttojen kohdalla bitcoinia ja muita suurempia kryptovaluuttoja, kuten esimerkiksi Ethereumia riskisempiä kohteita, joten katseet on käännettävä markkina-arvoltaan pienempiin kryptovaluuttoihin.
Pienemmän markkina-arvon kryptovaluuttojen nousupotentiaali on suhteellisesti korkeampi kuin suuremman markkina-arvon kryptovaluutoilla. Olen itsekin saanut useilla eri kryptovaluutoilla huimia tuottoja niiden nostettua markkina-arvoaan huimasti. Toki tässä on riskinä se, että markkina-arvo jää ikuisesti pieneksi, eikä projekti lähde koskaan lentoon (myös tämä on tullut useasti koettua).
Mitkä sitten ovat sellaisia projekteja, jotka voisivat lähteä lentoon? Kryptovaluuttamaailmassa nousee aika ajoin esille erilaisia trendejä, jotka herättävät sijoittajien mielenkiinnon. Tällä hetkellä tällainen trendi on ehdottomasti DeFi (decentralized finance). DeFi-kolikot nousivat huimasti vuoden 2020 kesällä ja niistä on povattu tämänhetkisen nousumarkkinan kovimpia raketteja. Kuitenkin on myös muistettava, että erilaisia DeFi-projekteja on useita satoja, ellei jopa tuhansia. Näistä pitäisi siis pystyä valitsemaan parhaat päältä ja mieluiten vielä sellaisia, joiden juna ei ole niin sanotusti vielä lähtenyt asemalta. Kryptovaluuttojen joukossa on lukuisia eri kryptovaluuttoja, joilla ei ole mitään käyttötarkoitusta tai aktiivista kehitystyötä. Tässä avainsanoina on markkinoiden seuraaminen, oman tutkimuksen tekeminen ja potentiaalisiin sijoituskohteisiin perehtyminen. Itse käytän tähän aikaa valehtelematta useita tunteja päivittäin.
Kaikkien kryptovaluuttojen kohdalla myyntien ja ostojen ajoittaminen on äärimmäisen tärkeää. Vaikka kryptovaluutta olisi kuinka hyvä, mutta on hypännyt kyytiin kurssin ollessa huipulla, niin jää lopulta tappiolle. Myös myyntien ajoitus on todella tärkeää. Lukuisat sijoittajat holdasivat omistuksiaan koko 2017-2018 hypen yli, eivätkä missään vaiheessa realisoineet omistuksiaan. Monet kryptovaluutat, jotka tuolloin olivat hypen aallonharjalla ovat tänä päivänä ainoastaan kaunis muisto Coinmarketcapin kymmenennellä sivulla. Mikä olisikaan hauskempaa kuin katsoa omistustensa nousevan tuhansia prosentteja ja tämän jälkeen menettää kaikki. Kryptovaluutoilla rikastuminen edellyttää siis myös luonnollisesti erinomaista ajoitusta.
Yhteenveto
Kryptovaluutoilla on yhä tänäkin päivänä mahdollista rikastua. Bitcoinin avulla on mahdollista tienata satojen prosenttien tuottoja. Monet pienemmän markkina-arvon kryptovaluutat puolestaan mahdollistavat jopa kymmenien tuhansien prosenttien tuoton. Tällaisia kohteita on kuitenkin erittäin haastava löytää ja aiheeseen perehtymätön menettää tässä leikissä todennäköisesti rahansa. Aloittelevien kryptosijoittajien kannattaakin ehdottomasti keskittyä Bitcoinin ja Ethereumin kaltaisiin suuriin kryptovaluuttoihin. Helpoiten ja edullisimmin suosituimpien kryptovaluuttojen hankinta puolestaan onnistuu kotimaisesta Northcrypto -kryptovaluuttapörssistä.
Tiivistetysti: kryptovaluutoilla rikastuminen edellyttää
oikeiden kryptovaluuttojen ostamista, oikeaa ajoitusta niin ostojen kuin
myyntienkin suhteen, kovaa riskinottokykyä ja hieman tuuria.
Kirjoituksen tavoitteena ei ole suositella kenellekään kryptosijoittamista. Jokainen on vastuussa itse tekemistään päätöksistä, enkä suosittele kenenkään sijoittavan kryptoihin tämän kirjoituksen perusteella.