Ethereumin vuosi?

08.05.2021

Ethereum on markkina-arvoltaan maailman toiseksi suurin kryptovaluutta. Ethereum on täysin hajautettu oman lohkoketjun omaava ekosysteemi, jonka päälle on mahdollista rakentaa lähes mitä tahansa kryptovaluuttamaailmasta tuttuja asioita, kuten erilaisia hajautettuja sovelluksia, älysopimuksia, NFT:itä ja kryptovaluuttoja. Ethereum on myös DeFi:n kulmakiviä, sillä kaikki markkinoiden suosituimmat DeFi-palvelut pyörivät Ethereumin päällä. Mikäli olet siis joskus ottanut esimerkiksi suomalaistaustaisesta Aaveesta lainaa, on tämä tapahtuma suoritettu todellisuudessa Ethereumin lohkoketjussa.

Ethereum on ollut jo pitkään ylivoimaisesti kryptovaluuttamaailman suurin ekosysteemi. Ethereumin etumatka sen kilpailijoihin on ollut valtava ja Ethereumin takana on kryptovaluuttamaailman suurin ja taitavin kehittäjäyhteisö.

Ethereumin suuruudesta huolimatta monet ovat kuitenkin kyseenalaistaneet sen asemaa. Ethereum on saanut vastaansa useita kilpailijoita, jotka ovat sitä nopeampia ja edullisempia käyttää. Paras esimerkki Ethereumin kilpailijoista on Binance Chain, jonka suosio on tämän vuoden aikana suorastaan räjähtänyt. Monet ovat nähneet ongelmallisena etenkin Ethereumin korkean GAS-maksun, joka veloitetaan jokaisesta Ethereumin verkossa suoritetusta transaktiosta. Korkeiden maksujen johdosta kryptovaluuttojen ostaminen suuressa suosiossa olevista hajautetuista kryptovaluuttapörsseistä, kuten Uniswapista on ollut suhteettoman kallista.

Ennen kuin siirryn käsittelemään Ethereumin heikosta skaalautuvuudesta johtuvaa siirtojen kalleutta kerron hieman tarkemmin, miten valtava Ethereumin merkitys on koko kryptovaluuttamarkkinalle ja kuinka se tulee erityisesti korostumaan tämän vuoden aikana.

Aloitetaan kertomalla karut faktat. Ilman Ethereumia kryptovaluuttamarkkina olisi tänä päivänä hyvin erinäköinen kuin mitä se nyt on. Suurin osa markkinoiden sadasta suurimmasta kryptovaluutasta toimii Ethereumin lohkoketjun päällä. Ilman Ethereumia mikään markkinoiden suurimmista DeFi-palveluista ei kykenisi toimimaan, ja alkuvuoden aikana kohua herättäneitä NFT:itä ei olisi olemassa. Ethereumin menestyminen on siis koko kryptovaluuttamarkkinan etu.

Monet näkevät Ethereumin korkeiden siirtokustannusten taustalla olevan skaalautuvuusongelman olevan yksi suurimmista esteistä koko kryptovaluuttamarkkinoiden kehitykselle. Ethereum aikoo ratkaista verkon kapasiteetissa ilmenneet ongelmat päivittämällä Ethereumin uuteen Ethereum 2.0 versioon. Tänä vuonna ja tässä noususyklissä se ei kuitenkaan tule tapahtumaan, eikä sen tarvitsekaan.

Ethereumin päällä toimii useita ns. Layer 2 ratkaisuja, joista suosituimpana ehdottomasti Polygon (MATIC). Polygon mahdollistaa sen, että Ethereumin lohkoketjussa toimivat sovellukset voivat siirtyä toimimaan Polygonin päälle vähentäen samalla Ethereumin verkon kuormitusta. Polygonin päällä suoritetut transaktiot maksavat ainoastaan joitain senttejä ja Polygonin päällä toimivassa hajautetussa pörssissä nimeltään Quickswap Ethereum-pohjaisten kryptovaluuttojen vaihdot onnistuvat puoli-ilmaiseksi. Kun ihmiset siirtyvät käyttämään Ethereumin päälle rakennettuja Layer 2 -ratkaisuja, alentaa se Ethereumin verkon kuormitusta vähentäen samalla Ethereumin transaktiomaksuja. Lisäksi tämä mahdollistaa myös aivan uudenlaisten teknisten toteutusten tekemisen ja mikromaksuja käyttävien sovellusten kehittämisen.

Polygonin lisäksi markkinoilla on myös useita muitakin Layer 2 -ratkaisuja, joita hyödyntämällä Ethereumista tutut korkeat siirtomaksut ovat historiaa. Tämä mahdollistaa Ethereum-pohjaisten sovellusten aiempaa voimakkaamman kehittymisen, joka heijastuu väistämättä tämän vuoden aikana koko kryptovaluuttamarkkinan voimakkaaseen kehittymiseen, kuin myös luonnollisesti Ethereumin kurssiin.

Layer 2 -ratkaisujen lisäksi Ethereumin kehitystyö on ollut muutenkin koko vuoden ajan erittäin vilkasta. Kauan odotettu Ethereumin Berlin -niminen ohjelmakoodin päivitys saatiin viimein maaliin keväällä, ja kesällä on vuorossa puolestaan seuraava päivitys nimeltään London, joka tuo mukanaan paljon odotetun Ethereum EIP 1559-päivityksen.

EIP 1559:n merkitys Ethereumille on kolossaalinen. Sen myötä Ethereumin transaktiomaksuja ryhdytään ensimmäistä kertaa Ethereumin historiassa polttamaan, jolloin Ethereumista on mahdollista tulla pitkässä juoksussa deflationaarinen. Tähän mennessä Ethereumin kierrossa olevien tokenien määrä on kasvanut jatkuvasti, mutta tulevaisuudessa tilanne saattaakin olla toinen. Mikäli Ethereumin kysyntä pysyy samana, mutta kierrossa olevien tokenien määrä laskee, tulee tämä luonnollisesti nostamaan Ethereumin kurssia.

Vaikka Ethereum 2.0 ei tulekaan ulos vielä tänä vuonna, niin siitä huolimatta Ethereumin vuosi näyttää erittäin valoisalta. Ethereumin lohkoketjun päivitykset ja Layer 2 ratkaisut vahvistavat Ethereumin asemaa kryptovaluuttamarkkinoilla entisestään. Ethereumin verkon transaktiomäärät ovat tällä hetkellä ennätyslukemissa ja Ethereumin päälle rakennetaan jatkuvasti uusia ja entistäkin vallankumouksellisimpia sovelluksia. Myös Ethereum-pohjaiset kokonaisuudet, kuten NFT ja DeFi saavat jatkuvasti entistäkin enemmän huomiota osakseen. Kaikki edellä mainitut seikat huomioon ottaen en olisi lainkaan yllättynyt, mikäli Ethereumin kurssi ylittäisi 10 000 dollaria tämän vuoden aikana. 2021 on Ethereumin vuosi

Kirjoituksen tavoitteena ei ole suositella kenellekään kryptosijoittamista. Jokainen on vastuussa itse tekemistään päätöksistä, enkä suosittele kenenkään sijoittavan kryptoihin tämän kirjoituksen perusteella.